Returning to Finland

Palasin siis torstaina takaisin kotiin. Mun piti olla kotona torstai-iltana, mutta tuli pari muuttujaa siihen matkaan. Kirjoitan niistä myös tässä postauksessa.

Viimeset päivät oli melko ihania, ja samalla niin kamalia. Mua suretti kamalasti lähteminen, vaikka olihan se kiva päästä kotiinkin samalla. Sunnuntaina oli viimeinen kirkkokerta, mikä oli todella haikeaa. Maanantaina kävin vielä Walmartissa, ja illalla mun kaverit Chris, Brock ja David tuli sanomaan mulle moikka. Kun Brock lopuksi vei mut kotiin ja halasi, niin piti äkkiä sanoa heipat koska meinasin oikeasti ruveta itkemään.

Tiistaina varmistin, että kaikki on pakattu (kaikkihan ei kuitenkaan ollut pakattu, koska jätin mun pokkarikameran sinne...). Puolen päivän aikoihin menin Jacin luokse, ja me vietettiin aikaa vaan jutellen pari tuntia. Myöhemmin minä, Jaci, ja Katy mentiin kaupungille McDonald'sille Lähteminen Amerikasta oli aivan älyttömän vaikeaa! Mä itkin silmät päästäni ja olin ihan hysteerinen. Mun hostäiti, hostsisarukset Aubrey ja Elijah (Lacy oli siis töissä) sekä kaverit Tora ja Jaci oli tulleet saattamaan mua. Me lähdettiin kahdeksan aikaan aamulla, käytiin Spokanessa vielä Costcossa pitsalla, ja mentiin lentokentälle. Siellä oli aika itkuiset hyvästelyt, itkin varmaan puoli tuntia hysteerisesti varsinkin kun piti hyvästellä Tora. Ihan itku tulee nytkin kun mietin sitä tilanneta.

Lentokone pääsi todella hyvin Seattleen asti. Seattlen lentokenttä oli helppo koska olin katsellut lentokentän karttoja ja niin edelleen. Seattlessa kuitenkin mun lento Islantiin oli myöhässä melkein kahdella tunnilla, joka johti siihen, että Islannissa myöhästyin jatkolennolta. Lento Reykjavikiin oli muutenkin ehkä elämäni pahin kokemus lentokoneessa. Mulla oli tosi kova päänsärky ja söin särkylääkettä siihen. Koska en ollut syönyt moneen tuntiin ja söin särkylääkettä tyhjään vatsaan, mulle tuli paha matkapahoinvointi ja lopulta oksensin. Ei ruoka maistunut eikä huvittanut tehdä mitään. Muistan vieläkin, kun vieressä ollut amerikkalainen nainen tilasi ison kinkkuleivän joka haisi todella voimakkaalle ja mun piti tukkia sieraimet etten oksentaisi...

Koska myöhästyin koneesta Seattlesta, jouduin koukkaamaan Oslon kautta ja tulin Suomeen viisi tuntia myöhässä. Oslon kautta lentäminen ei ollut niin kamala juttu, pääsin ihan okei sen lentokentän läpi ja oli hieman shoppailuaikaakin.

Lopulta pääsin Helsinkiin, jossa tapasin vanhemmat pitkästä aikaa. Sitten vain ajeltiin seitsemän tuntia kotiin, ja olin kotona kolmen aikaan aamuyöllä. Olen yritellyt jet lagia (joka oli aivan älyttömän kova) parannella tässä viimeiset viikot. Kirjoittelen ehkä vielä parista jututsta tänne, ja jos joillakin on jotain kysymyksiä niin mielelläni vastailen :)

I Hate Packing Gosh Dang It

Lähtö on ensi keskiviikkona! Oon tosi innoisani ja myös peloissani koko jutusta. Voi eeeeei... Koulu loppui perjantaina, ja olin melko itkuinen koko päivän. Hyvästelin pari kaveria joita en luultavasti tuu näkemään, ja se oli tosi vaikeeta. Opettajatkin hyvästelin ja halasin, oli niin vaikee päivä. U.S. Historyn tunnilta oli pari ihanaa tyttöä ostanu mulle tosi paljon amerikkalaista karkkia mukaan, ihania! Ikävä tulee tosi paljon.

Viimeset pari päivää ovat menneet pakkailussa, ja kuten kuvasta näätte, mun pakkaus on tosi organisoitua. Oon tehny sitä aina pikkuhiljaa, ja tähän mennessä oon jo melkeen kaiken pakannut jo. Mun hostäiti kävi ostamassa käytetyn matkalaukun 12 dollarilla, koska mun vaatekerrasto on tuplaantunu täällä ollessa.

En varmaan postaile ennen kuin olen taas Suomessa. Viimeset päivät yritän käyttää hyvästelyyn ja American viimesistä hetkistä nauttimiseen. En halua keskittyä blogiin, mutta kirjoittelen varmasti viimeisistä päivistä sitten Suomessa.

Suomi, täältä mä tulen.

I'm leaving next Wednesday! I'm super excited, and I also feel really scared about the whole thing. Oh noooooo.... School ended on Friday, and I was really teary eyed the whole day. I said goodbye to some friends I didn't think I'd see anymore, and it was super hard. I said goodbye to my teachers, too... it was just a hard day in general. In my U.S. History class a couple of my dear, dear friends bought me a lot of American candy, they're so sweet! I'm going to miss them so much.
The last couple of days I've spent packing, and as you can see from the picture, my packing is very very organized. I've kinda done it in little pieces, and I think I have everything packed now. Or almost completely. My host mom got me a suitcase for 12 dollars, since the amount of clothes I own has doubled here.
I probably won't be posting anything until I'm back in Finland. I'm going to spend my last few moments in saying goodbye and enjoying America. I don't want to focus on my blog right now, but I'll probably post about my last few days when I get back to Finland.
Finland, here I come.

Graduation

Viikko sitten oli Lacyn ja Malian graduation eli valmistujaiset. Perjantaina oli itse juhlat, ja lauantaina oli valmistujaisseremonia. Lacy oli valedictorian (eli 4.0 oppilas, tarkoittaen, että kaikki high schoolin kurssit oli A. Tällä vuosiluokalla oli kahdeksan valedictoriania!), ja piti siis puheen. Mun mielestä oli tosi siistiä nähdä amerikkalainen valmistujaisseremonia! Olin aivan innoissani kun rehtori sanoi "ladies and gentlemen, may I present to you the class of 2014", ja koulusta valmistujat heitti lakit ilmaan! Ihana uusi, erilainen kokemus tää taas.

A week ago Lacy and Malia had their graduation. On Friday we had the actual celebration, and on Saturday was the graduation ceremony. Lacy was valedictorian (or on of the eight), and she had a speech. I thought it was really cool to see American graduation ceremony! I was so excited when they announced "ladies and gentlemen, may I present to you the class of 2014" and all the graduates took their caps off and threw them in the air. This was a new, wonderful experience for me.

Two Weeks Left in America

Tasan kahden viikon päästä tulen olemaan koneessa matkalla Seattlesta Reykjavikiin (lennän siis Spokanesta Seattleen, Seattlesta Reykjavikiin ja Reykjavikista Helsinkiin). En oikein tiedä, että miltä musta tuntuu. Välillä hypin riemusta, että ihanaa, pääsen kotiin, saan halata perhettä ja kavereita ja tehdä vaikka mitä. Ja sitten tuntuukin ihan kamalalta jättää hostperhe ja kaverit Colvilleen... ihan optimaalinen ratkaisu mun kannalta olis joko muuttaa kaikki kaverit ja hostperhe Suomeen mun kanssa, tai sitten muuttaa koko suku ja kaverit Suomesta tänne USA:an, mutta kumpikaan noista tapahtuu, haha.

Eniten pelottaa se lentäminen kuitenkin. En tarkota sitä lentämistä, ei mulla ole mitään suurta lentokammoa, vaan se kun pitää vaihtaa konetta, ihan yksin vielä! Äiti, tarviin sua... Oon varma, että jos pääsen Seattlesta oikeeseen koneeseen, niin loppu on melko helppoa, mutta Seattle pelottaa oikeasti todella paljon. Mua rupee hikoiluttamaan kun mietinkin sitä kun tulin Amerikkaan Seattlen kautta ja melkein myöhästyin koneen koska en löytänyt oikeeta porttia... hostperhe yrittää aina rauhotella että kyllä se siitä mutta kun mä en oo mikään maailman fiksuin henkilö (siis kirjaviisautta löytyy, mutta kun oikeassa elämässä on aivan superblondi), niin en tiedä miten se tulee menemään. Viime kerralla pyysin apua ja yksi kiva nainen autto mua, ja toivon, että tälläkin kerralla näin tapahtuisi. Oon yrittäny kattoo lentokenttien karttoja mutta ne saa mut pelkäämään ihan sairaan lailla...

Living with Mormons

Usein kun kerron ihmisille, että asun mormoniperheessä, tulee kommentti tyylin, että "oijoi, mä oon niin pahoillani"... ja mä yleensä vastaan jotain sellaista kuin "oi, älä ole, musta se on ihanaa". Tässä postauksessa ajattelin kertoa, että millaista elämä mormonien kanssa on, tälläisen perussuomalaisen tytön mielestä.

Mormonit on ehkä mukavampia ihmisiä mitä tunnen. Nää on superavuliaita, en tiedä mikä siinä on, mutta ne tekee sun puolesta vaikka mitä ihanaa. Munkin mormonikaverit on tehnyt mulle niin paljon kivoja asioita, ja tiedän, että vaikka kuinka yrittäisin, niin en voisi koskaan korvata puoliakaan siitä. Mun kaverit ei myöskään ole tuomitsevaisia, ihmisiä ei syrjitä niiden taustan perusteella, kuten monissa muissa kirkoissa mun mielestä tehdään. Nää ei ehkä välttämättä hyväksy sun tekojasi, mutta ne ei silti syrji sitä ihmistä. Lähes kaikki mun kaverit kuuluu MAP-kirkkoon.

MAP-kirkon jäsenten elämässä uskonto näkyy jokapäiväisessä elämässä. Mormonien elämä on yleensä aika terveellistä, koska he eivät juo kahvia, teetä tai alkoholia, tai polta tupakkaa tai käytä muitakaan päihteitä. He eivät kiroile tai puhu epäsopivia juttuja, ja K-15 ja K-18 elokuvat ovat kiellettyjä. Suurin osa pukeutuu säädyllisesti, eli olkapäät ovat piilossa ja asut on polviin asti. Sääntöjä on siis paljon, mutta mua ei pakoteta niihin ollenkaan, mikä on todella helpottavaa. Monet näistä jutuista on kuitenkin jo tarttunut muhun, kuten kiroilemattomuus. Päivällinen siunataan ennen syöntiä, ja nämä rukoilee myös ennen nukkumaanmenoa. Sunnuntaikirkko kestää kolme tuntia ja viikolla on Young Women's. Maanantaina vietetään perheiltaa, jonka tarkoituiksena on siis olla perheen kanssa. Pyhiä kirjoituksia yritetään lukea päivittäin. Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai on paasto, jonka aikana rukoillaan jonkin itselle tärkeän asian puolesta. Uskonto on siis iso osa mun hostperheen elämää, ja samalla myös mun elämää tällä hetkellä.

Ehkä eka asia mikä mua järkytti kun tulin Amerikkaan, oli lapsien määrä. Yleensä ihmisillä on enemmän kuin neljä lasta, ja tunnenpa jopa perheen, jossa lapsia on 14! Monet luulee, että mormonit ei saisi käyttää ehkäisyä, mutta tämä ei ole kuitenkaan totta. Suurin osa vain tykkää suurista perheistä.

Mun katsomus mormonismiin on se, että vaikken uskokaan kaikkeen mihin he uskovat, niin ne ovat aivan mahtavia ihmisiä ja uskonto opettaa hyviin elämäntapoihin ja ihmisten hyväksymiseen, ja ylipääään hyvään elämään.. Vaikka näillä on paljon sääntöjä joita he noudattavat, niin tuomitsevaisia nämä ei ole, ei ollenkaan. Mormonikirkkoon on tosi paljon vihoja, enkä ymmärrä miksi, koska mulla ei oikeasti oo mitään negatiivista sanottavaa sen kirkosta tai sen ihmisistä.

Tuleville vaihtareille, älkää pelätkö uskonnollista perhettä. Se tulee olemaan outoa, ja tosi uuvuttavaa aluksi, mutta mä oon todella onnellinen siitä, että mun perhe on uskonnollinen ja että uskonnosta on tullut niin suuri osa mun elämää!

Often when I tell people that I live in a Mormon family, they say "oh no, I'm so sorry"... and then I'm like, oh don't be, I love it! I'm going to be telling you what living with Mormons is like, according to a Finnish girl.
Mormons are the nicest people I know. Almost all of my friends in America are LDS and I'm practically Mormon right now, because I go to church every Sunday and stuff. Mormons are super helpful, and my friends have done so much things for me here, and I don't really know how to show how much I appreciate it. People also don't judge others, like some other religions seem to do. They might not agree with the way you live with, but you still won't be judged. Almost all my friends are LDS.
Religion shows in the everyday life of Mormons. Their lifestyle is very healthy, because they don't drink coffee, tea (herbal teas are ok though), or alcohol, smoke cigarettes or use other drugs. They don't use profanity, watch Rated R movies and follow the dress code (hide your shoulders and everything is supposed to be knee length). There's a lot of rules, but I'm not forced to follow them, which is super relieving. I have changed a lot and absorbed some of the rules, like I don't swear anymore. The dinner is blessed before eating, and people pray before going to bed, too. Sunday's church lasts for three hours, and during the week there's Young Women's. On Monday, we have Family Home Evening, where we just spend time with the family. Mormons try to read scriptures every day. Every month's first Sunday is fast, during which you pray for something important for you. Religion is a big part of my host family's life, and it is also a big part of my life at the moment, too.
The first thing that shocked me about Mormons when I came to America, was the amount of children. Most people have more than four, and I know an LDS family with 14 kids! Many think, that Mormons can't use birth control, but this isn't true; most people just like big families.
My view on Mormonism is that even though I don't believe in everything they believe in, they're wonderful people and the religion teaches you to healthy life and accepting people, and just overall living a good life and being kind. Despite the fact that they have a lot of rules, they don't judge people, because they're taught not to. The Mormon church gets a lot of hate which I honestly don't understand, because I have nothing negative to say about them or their religion.
Future exchange students, don't fear about being in a religious family. At first it'll be weird, and super exhausting, but I'm so happy about the family I'm in and their religion!

The First Flower Burst of the Year

Mä tajusin tänään koulusta tultuani, että on KESÄ omgomgomgOMG!!!1!111!! Tästä syystä otin järkkärin kauniiseen käteen ja lähdin kuvailemaan mun kodin ympäristöä (eli kukkia). Tässä on siis vuoden ensimmäinen kukkapostaus, ja luultavasti tulee vielä paljon lisää.

Lisäksi meidän naapurustossa seikkailee tämmönen koira, Buddy ("kaveri"). Se on tosi arka, ja oon melko varma, että sen entinen omistaja löi sitä, koska alussa se ei uskaltanu tulla lähelle. Nykyään se tulee luokse paremmin, vaikka on se vieläkin vähän arka. Buddyn elämä on kuitenkin nyt tosi hyvä: sen omistaja ei asu täällä enää, mun hostäiti antaa sille namupaloja, kuten monet muutkin naapuruston ihmiset, se menee aamuisin yhdelle naapurille juomaan vuohenmaitoa ja joka päivä se menee kävelylle yhden lapsiperheen kanssa. Buddy on tosi söpö, ja sain siitä otettua kuvia eilen! Lisäksi kuvia Hobsonista (se pitää sanoa brittiläisellä aksentilla), hostäidin äidin kissasta.

I realized today that IT IS SUMMER OH MY GOOOOSH!!! Because of this I took my camera and went to take pictures of my beautiful town. This is the first post filled with flower pictures this year, but there will probably be so many more.
There's this dog in my neighborhood called Buddy. He's really shy, and I'm pretty sure his previous owner hit him, because he didn't have the courage to come near people. Now he's cetting better, though he's still a bit careful about it. His life is pretty good now, because his owner left and he just walks around the neighborhood. He gets goat milk from one of the neihgbors, and others give him a lot of treats, and he goes for a walk every day with this one family. Buddy's so cute, I got some pretty good pictures of him yesterday! I also took pictures of Hobson (you're supposed to say it with a British accent!), my host mom's mom's cat!

Memorial Day and Senior Pictures

Mulla oli eilinen päivä (maanantai) vapaa, koska on Memorial Day. Tää on vanha juhlapäivä, jolloin muistetaan kaikkia sotaveteraaneja. Me käytiin mun hostäidin isän haudalla, joka oli siis toisessa maailmansodassa.

Amerikassa on siis tapana, että juniorivuoden (eli high schoolin kolmennen vuoden) lopussa otetaan "senior pictures", eli siis senior kuvia. Vaikka mä en tuukaan täällä olemaan ens vuonna, oon halunnu jo ottaa näitä kuvia, ja eilen Lacy ja minä lähdettiin ulos koska oli niin hyvä sää!

Ja hieman pilalle menneitä otoksia ;)

Koulu loppuu siis alle kolmessa viikossa, ja mun lähtöpäivä lähenee. Mä en oikeen osaa selittää mun ajatuksia... välillä oon tosi innoissani kotiinpaluusta, mut sitten oonkin taas surullinen siitä että joudun sanomaan heipat hosteille ja kavereille. Mut kyl se tästä. Lacy laittoi mun ajatukset täydellisesti sanoiksi, kun juttelin sille: I'm happy to go home, but I'm sad to leave, eli olen siis onnellinen kotiinpalusta, mutta surullinen lähdöstä. Mulla jo elämä odottaa Suomessa, kaverit ja perhe ja lukio, kaikki harrastukset ja muut! Ja ainahan tänne voi tulla takasin vierailemaan, mulla on jo haaveina niin monet matkat tänne!

Yesterday (Monday) I didn't have school, because it was Memorial Day. It is an old holiday when you remember all the war veterans. We went to my host mom's father's, who fought in WWII, grave.
In the U.S. students usually go take senior pictures at the end of their junior year. Even though I won't be here next year, I wanted to take the pictures, and yesterday Lacy and I went outside to take them because the weather was absolutely lovely.
And of course I have to show you the bloopers. They're perdy funny.
School will end in three weeks, and my return to Finland is getting nearer. I can't really explain my thoughts... at times I'm super excited about going home, and then again I'm sad about saying goodbye to my host family and friends. But it'll be fine. Lacy put my thoughts into words so perfectly when I was talking to her about this the other day: I'm happy to go home, but I'm sad to leave. My life is waiting for me in Finland, my friends and family and studies, all my hobbies and whatnot! And I can always come back and visit, I'm planning for so many trips already.